Keskiviikon treeneissä paikalla Elina ja Stella, Minna ja Tazma, Tero ja Pörrö, Outi ja Olli sekä Katja ja Ella.

Treenien teemana oli tekniikka ja harjoiteltaviksi valikoituivat kopteri, sekä yleisön (=Outin) pyynnöstä saksalainen ja putki/kontakti-erottelu. Kukaan koirakoista ei ollut aiemmin tainnut kokeilla kopteria, mutta suurin osa tiesi mistä on kysymys. Muutaman kuivaharjoittelun ja koiran kanssa kokeilun jälkeen koirakot pystyivät hyvin vaivattomasti käyttämään kopteria alla näkyvän radan esteillä 2 ja 5. Hirmu oppivaisia olivat kaikki:-)!

Kopterin voi suorittaa joko niin, että koira ohjataan hypyn takaakiertoon koiranpuoleisella kädellä tai niin, että ohjaus tapahtuu vastakkaisella kädellä. Tästä linkistä pääsee katsomaan kopterin keksijän Alen Marekovicin tyylinäytteen vastakkaisella kädellä tehdystä kopterista ja tässä Niinu Linna tekee kopterin putken jälkeen kolmannella hypyllä. Valkkuryhmäläiset kokeilivat kuka mitäkin versiota ja molemmilla saatiin koirat sinne minne pitikin.

Putken ja A:n erottelu osoittautui haasteeliseksi joillekin koirakoille, mutta ratkaisut löytyivät ohjausta ja/tai koiran linjausta muuttamalla.

 

 

Valkkutreeni%202.4.2014-normal.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perjantain ryhmän kanssa treenattiin samoja kuvioita samalla radalla. Aikaa oli käytettävissä vähemmän per koirakko kuin keskiviikkona ja monilla meni siksi aika suuri osa ajasta kopterin treenaamiseen. Rataakin kuitenkin tehtiin ja kiemuroista selvittiin hienosti.

 

- Tuija