Maanantaina treenailtiin vikaa kertaa Meirän hallilla Nokialla. Vähän kyllä tuntuu "haikealta" jättää lämpöiset treeniolosuhteet. Toivotaan, että sdp:kin vai best in on ainakin ulkoasteita lämpöisempi. Teemana oli siis perinteiset ratatreenit. Ensimmäinen rata on pienempään tilaan muokattuna Oreniuksen Juhan käsialaa kesän treeneistä, toinen sitten omasta kynästä.

Varsinkin ensimmäinen rata aiheutti useampaan kertaan säätöä. Alun kiemuroissa eniten hankaluuksia tuotti hyvän tien saaminen esteelle 5. Parhaiten tässä tuntui toimivan Juhan kesällä opastama ohjaus, jossa koira pyritään "heittämään" mahdollisimman kaukaa takaakierrolle nro 3. Tässä ohjaaja ottaa etumatkaa ja lopulta vie koiran pakkovalssin tyylisellä nro 5:lle eli ohjaaja menee 4 ja 5 välistä ja pakkovalssilla/jaakotuksella ohjaa 5:lta seuraavalle. Myös nro 6 pitää ohjaajan saada etumatkaa, että ehtii ohjaamaan koiralle hyvän reitin nro 8. Myös saksalaista voipi kokeilla 4 ja 5 esteille. Jos oli ripeät jalat ohjaajalla, myös ulkokautta eli puomin puolelta sai ohjauksen toimimaan. Tosin tässä piti olla kutsumassa koiraa 3 takana eli alkuun piti pystyä jättämään ja saada koira suorittamaan vinossa oleva 2.

Esteelle 13 treenailtiin backlappia, joka sitten toisilla toimi hyvin ja toisille jäi treenattavaa . Sinänsä kyllä kuviona sopii tuohon hyvin ja antaa ohjaajalle jälleen hyvää etumatkaa.

Toinen rata olikin sitten selvästi helpompi. Nrot 11, 12 ja 13 aiheuttivat tutustuessa päänvaivaa, mutta menivät kaikilta hienosti. Ohjaajakin ehti hyvin kuvioihin, kun koiran lähetti kauempaa takaakierrolle 11. Kaikki koirat hakivat yllättävänkin hyvin tuon esteen. 13:sta ympäri pyörittämistä olisi ehkä hyvä jatkossakin muistaa treenailla. Myös putkien ohitukset sujuivat hyvin, vaikka olivat ansoiksi aseteltukin. Muutamalle hankaluuksia aiheutti 5 kepeille vienti, jos koiran yritti lähettää itsenäisesti suorittamaan keppejä. Tätä pitäisi muistaa treenata.

.

- Soile