Keskiviikon rääkkitreeneissä oli tarkoitus ihan vaan tehdä nollaratoja, mikä osoittautui kuitenkin varsin haasteelliseksi. Treeneihin osallistuivat Laura & Isla, Miia & Wäinö, Mappe & Raita, Kati & Into, Tommi & Satiainen sekä sairaslomailevaa Spottia tuuranneet Soile & Tinka. Tuomarina toimi Anu.

Agilityn huipulla kisaavien nollaprosentit kisoissa ovat jopa 70-80 prosentin luokkaa. Varmuutta ja rutiinia nollaratojen tekemiseen pitää olla, jotta on hyvät edellytykset onnistua myös isoissa kisoissa ja tärkeissä paikoissa. Treeneissä tavoitenollaprosentiksi asetettiin 60 %. Tavoitteen saavuttamisesta olisi seurannut palkinto, eli Nipsun tarjoamat Muumilakut ja Anun tarjoamat Brumbergin suukot. Lisäpainetta saatiin sillä, että osallistujat toimivat joukkueena, eli yhteistulos ratkaisi, ja pelissä oli omien lisäksi myös kaverien karkit. Kisamaisuutta tilanteeseen toi viiden minuutin rataantutustumiset sekä ennalta arvottu lähtöjärjestys. Radat suoritettiin kisamaisesti, eli virheet sai korjata, mutta mitään ei jääty hinkkaamaan. Ripeällä tahdilla ehdittiin suorittaa kaikkiaan viisi rataa.

Rata 1:

Kaksi ensimmäistä koiraa (Tinka ja Isla) hyllyttivät nelosputken väärään päähän, mutta loput neljä tekivät puhtaat radat, joten ensimmäisen kierroksen jälkeen oltiin vielä tavoitteessa. Alussa toimivammaksi todettiin vastaanotto kakkosella ja putkeen vienti muurin oikealta puolelta. Ohjaajan jäädessä muurin vasemmalle puolelle juoksulinja veti koiran putken vasempaan päähän. Muuten tästä radasta selvittiin hienosti. Kympin jälkeen moni koira lähti hakeutumaan aalle, mutta ohjaajat taistelivat sitkeästi ja saivat tilanteet pelastettua.

Rata 2:

Toisella radalla upottiin sitten syvään suohon... Ensimmäisenä startannut Tinka selvisi vielä vitosella (muurin palikoiden pudotus...?), mutta seuraavat neljä hyllyttivät. Vain viimeisenä lähtenyt Satiainen teki puhtaan radan. Suosituin hylkääntymisen paikka tällä radalla taisi olla kutoselta puomille meno, jossa olikin aika hankala kulma ja putki houkuttelevasti tyrkyllä.

Rata 3:

Kolmannella radalla olisi ollut hyvät mahdollisuudet nousta takaisin tavoitetasolle, mutta hyvin ei alkanut tämäkään. Kolme ensimmäistä koiraa hyllyttivät. Jos tuomari muistaa oikein, niin sekä Tinka että Isla hyppäsivät seiskahypyn väärinpäin. Miia sai Wäinön kanssa tämän kohdan pelastettua hienosti, mutta unohti sitten radan seuraavan putken jälkeen. Seuraavana lähtenyt Raita teki sitten hienoa nollaa loppusuoralle asti, jossa Mappe alkoi tuulettaa liian aikaisin ja viimeinen rima tippui. Näinkin voi käydä. Into ja Satiainen loivat vielä uskoa tekemällä hienot nollat.

Rata 4:

Tällä radalla joka toinen koira hyllytti ja joka toinen teki nollan. Tinka aloitti hienosti nollalla. Isla sujahti vitoshypyltä aan alla olevaan putkeen. Wäinölle puolestaan nolla. Raidalla oli ongelmia pujotella loppuun asti. Into teki nollan, mutta Satiainen katkaisi oman nollaputkensa hyllyttämällä (putkella 11...?).

Rata 5:

Viimeisellä radalla oli huomattavissa lievää luovutusmielialaa, koska tavoitteen saavuttamiseksi nollia olisi pitänyt tehdä yli sata prosenttia... Hienoa suorituksia nähtiin silti. Tinka ja Isla aloittivat hyllyillä, mutta Wäinö teki nollan. Raita hylkääntyi. Intolla tippui muuten hienolla radalla yksi rima. Satiainen palasi nollakantaan taistelemalla puhtaan radan. Haastavin kohta tällä radalla taisi olla nelosputkeen vienti. Sujuvimmalta näytti ohjaaminen hyppyjen vasemmalta puolelta.

Lopputuloksia laskettaessa nollaprosentiksi tuli 40 %, joten tavoitteesta jäätiin ja tuomari vei herkut kotiinsa. Joukkuekisassa vain kokonaistulos ratkaisee, mutta mainittakoon, että henkilökohtaisesti tavoitteeseen olisivat päässeet Satiainen (80 %), Into (60 %) ja Wäinö (60 %). Ei muuta kuin lisää treeniä! :)

- Anu R.