Rääkkitreeniä kolmeen jaettuna. Lopulta emme viimeistä osiota ehtineet suorittaa: se jää siis odottamaan seuraavaa kertaa :) Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä ylipitkä rata (sama rata kaksi kertaa putkeen) omalla koiralla kunnon testaamiseksi ja lämmittelyksi, kahlata hyppyrata läpi vieraalla koiralla (koirat arvottu) keskittymisharjoituksena ja lopuksi tehdä juoksutekniikkaharjoituksia. Paikalla olivat Päivikki & Rocky, Nora & Aida, Pia & Miisa, Päivi & Minni, Johanna & Lordi ja vierailevina Paula & Lilli. Koutsina Saara.

Aluksi Harjun Jarin kaikki kontaktiesteet sisältänyt rata. Aloitimme tuplakierroksen  (22 estettä x 2) asenteella "virheitä ei korjata, pakka pidetään kasassa" Tarkoitus olis siis nousta epäonnistumisten yläpuolelle, vaikka virheitä tuli, ja jaksaa keskittyä ohjaamiseen vaikka maitohapot alkoivat  tuntua jaloissa. Ohjaajat klaarasivat radan hienosti ja kaikki taisivat tehdä radan lopulta kolme (!!!) kertaa, vapaaehtoisesti tai pikkupakolla, sillä hinkkaamisesta radalla joutui yhdelle sakkokierrokselle. Kunto vaikuttaa siis lupaavalta jo tässä vaiheessa vuotta!

Seuraavaksi teimme hyppyrataa arvoituilla koirilla. Hyppyrataa siksi, ettei kukaan onnistu tärvelemään vieraan koiran kontakteja tai muuten paineistu niiden suorittamisesta. Parit olivat Päivikki & Lilli, Johanna & Miisa, Pia & Minni, Paula & Aida, Nora & Rocky ja Päivi & Lordi. Uusia haasteita jokaisella siis. Vetäjänä olin tosi ylpeä siitä, että kaikki ovat oikeasti erittäin hyviä agiliitäjiä, joille koiran vaihto lennosta ei ole ongelma. Jokainen osasi soveltaa ohjaamistaan vieraaseen koiraan ja samoin soveltaa motivointia ja käskytystään. Hyviä koiria ja hyviä ohjaajia. Nollia tipahteli mukavasti.

Hieman palautetta koirakoille (eritoten ohjaajille ;)):

Päivikki & Rocky:
Käskytys pysyy Rockyn kanssa suht skarppina vaikka väsymys iskee. Päivikillä pitää pokka vaikka virheitä tulisi. Kokoaa itsensä hyvin. Rocky kuitenkin pelastaa myös myöhästyvää käskytystä ennakoimalla ja suoristamalla itseään hyvin esteiden jälkeen. Kuuliainen menijä, joka jatkaa samalla varmalla linjalla myös Noran kanssa. Leijeröinnissä jaloille töitä ja spurtti koiran kanssa rinta rinnan. Eteen-käsky auttaisi myös paljon. Vieraan koiran kanssa paljastuu liikkeen ja ohjauksen lievä tasapaksuus: selkeitä rytmityksiä spurtteihin ja pysähdyksiin ei aina ole. Tärkeää olisi koiran vienti jaloilla loppuun asti ja huolellinen ohjaus. Myös päällejuoksut, nostot ja valssit teknisesti tehokkaammiksi, jolloin koiralle tulisi pienempi liikerata. Nyt käsi nousee liikaa ja jalat lintsaavat välillä työssä. Agressiivisuutta menoon. :) Vieraan koiran kanssa Päivikki huomioi hyvin koiran ohjaajaherkkyyttä ja parantaa putkeenvientejä toisella kierroksella.

Nora & Aida
Aida tekee kontaktit nätisti, stoppi toimii ja tulee hyvin alas. Tänään ei vielä keinun kontaktia (huono keinu radalla). Kontaktihakuisuus melkoinen. Nora voisi palkkailla aika lailla muitakin esteitä, sillä nyt Aidaa saa käskyttää vahvasti käteen aina kun kontaktit ovat näköpiirissä (kontaktin voisi jättää palkkaamatta silloin kuin koira huijaa itselleen palkkaa?!). Leijeröinnissä Päivikin tavoin Nora kiiruhtaa liikaa koiran edelle ja liikkeen pysähtyessä koiran on mahdotonta irrota eteen. Jaloilla yhtä matkaa eteenpäin ja pehmeä irtoaminen leijeröintiin. Eteen-käsky koiralle. Rytmitykseen rohkeutta. Vieläkin Nora hakee Aidaa liikaa esteiden takaa ja valssi valuu.  Hyvä nosto aikaisemmin ja lähes pysähdys (vrt. jaakotus). Flippi toimii ja siihen on aikaa hyvin. Flippejä voinee käyttää Aidan kanssa kisoissakin jos tarvitaan todella pientä kurvia. Rockyn kanssa Nora etenee hyvin varmasti ja koiraan luottaen. Hieman samaa ongelmaa havaittavissa kuin Päivikilläkin, eli tasaisuus ilman intervalleja. Sekä Rocky että Aida ehkä luottavat liikaa tasaiseen menoon? Aida kulkee Paulan kanssa todella hyvin ja reippaasti ja saa ehkä hieman potkua vedättävästä ja rytmitetystä viennistä sekä napakasta kannustuksesta. Ainakin Aidan vauhdista näkee, että vedättäminen ja hyvä virittely ei saa aikaan lisää välimatkaa, vaan Aidaa voi vedättää kovaakin.
 

Pia & Miisa
Pia ja Miisa pärjäävät hyvin radan pienissä kiemuroissa ja kontaktitkin toimivat kauniisti. Pia vetää radan uljaasti kolme kertaa, vaikka ei koutsi ei edes lähetä sakkokierrokselle. Hyvä! Pakan koossa pitäminen on jotain mitä on hyvä harjoitella. Keskittyminen ja huolellinen ohjaus vaikka virheitä sattuisi. Juokseminen hyytyy viimeisillä kierroksella ja paljastaa Pian kompastuskiveä, eli myöhäistä käskytystä ja taaksejättäytymistä. Pia rytmittää kyllä ohjausta ihan hyvin pysähtyen kontakteille ja kävellen keppien rinnalla tms. mutta juoksupätkät saisivat olla myös yhtä selkeät ja niissä pitäisi olla vauhtia! Pia ehtii kyllä koiran edelle ja koiran ei tarvitsisi kysyä niin paljon jos ohjaukset tulisvat ajallaan ja mielummin edestä kuin takaaleikkauksina. Ohjauksissa vartalon ja käsien käyttö selkeämmäksi ja jaloilla vienti kuntoon. Nyt Pia lintsaa ajoittain ja koiran on luettava pelkkää kättä ilman rintamasuuntaa. Minniä Pia vie huolella ja ottaa vauhdilla mukaan, ettei koti-ikävä iske. Toisen koiran kanssa Pia malttaa olla ehkä tarkempi ja huolellisempikin. :)
 

Päivi & Minni
Minni kulki vauhdikkaasti ja sopivan ohjaajaherkästi. Päivi taisteli hienosti, vaikka jalat alkoivat hyytyä. Päivillä on jonkun verran tekemistä pakan koossa pitämisessä ja keskittymisessä koiraan ja viemiseen silloin kuin virheitä tulee. Päivin olisi hyvä keskittyä tällöin entistä vahvemmin ohjaukseen ja sisuuntua pikku virheestä luovuttamisen sijaan. Parantamista on jo selkeästi ollutkin. Stressiä aiheuttavat ehkä jonkin verra kontaktit, joita voisi alkaa tehdä myös systemaattisesti lankulla, jos ne pidetään juoksukontktien kaltaisina? Silloin Päivi voisi juosta huoletta täysillä kontaktien ohi, kuten juoksukontakteissa on tapana,  ja olisi oikeissa asemissa kontaktien jälkeen. Päiville sama viesti aavistuksen tasapaksusta menosta: juoksusta irtoaa kyllä vaikka kuinka paljon, eli vauhtia silloin kuin sitä tarvitaan ja valssit napakoiksi. Minnin kanssa kuminauha ei katkea vedättämällä. :) Lordia Päivi vei upeasti etenkin toisella kierroksella. Näpy saattiin pakkovalssissa kohdalleen ja jaakotuksen suunta oli oikea. Tiivistä vientiä ja Päivi juoksi kun ei ollut muuta vaihtoehtoa (Lordihan ei hidastu takaa ohjattaessakaan :)). Päivi omaksui Lordin nopeatempoisen ohjauksen nopeasti mutta piti ohjauksen rauhallisena ylävartalosta. Päivi ymmärsi jo myös hyödyntää vartaloa Lordin ohjauksessa. Käsiähän sen kanssa ei lopulta tarvitsisi ollenkaan. :)
 

Johanna & Lordi
Johanna toimii Lordin kanssa paremmin ja paremmin, käyttäen pelkkää vartaloa. Rytmitykset pelaavat pitkälti jo erittäin hyvin. JOhanna spurttaa mahtavasti kohdat jolloin Lordi suorittaa ja hidastaa ja vaatii pienillä hypyillä. Loistavaa! Kädet heiluvat paikoi vielä liikaa ja nopeana juoksijana Johanna kyllä ehtisi viimeistelemään ohjauksia jaloilla ja vartalolla, niin ettei huitaisuja tulisi. Tollerillehan huitaisut ovat kohtalokkaita sinkoavana rotuna... Pari tarvitsisi välilleen vielä enemmän liimaa, joten Johannan kädet saisivat kaikissa muissa paitsi irtoamistilanteissa pysyä lähellä, ja käskytyksen pitäisi tulla ajoissa ja vartalon linjata aktiivisesti koiraa oikein. Viime hetken linjaukset saavat Lordin vain hyppäämään huonosti, tiputtamaan riman tai tulemaan alas huonosti. Johanna sai vieraan koiran (Miisan) kulkemaan erinomaisesti vaihtamalla käskytystä terrierille sopivaksi. Pia vinkkasi tämän tärkeän pointin. Miisan kanssa Johannakin joutui keskittymään enemmän. Asia mikä Lordin kanssa on hyvä pitää mielessä: ote ei saisi radalla herpaantua sadasosaksikaan.

Paula & Lilli
Paula ja Lilli treenasivat myös radalla kontakteja, Noran ja Aidan tavoin,  ja koutsin sabotoinnista huolimatta kontaktit menivät hyvin. Suht hyvällä vauhdilla alas asti! Paula rytmittää juoksuaan hyvin, mutta oli kenties muiden tavoin lainakoiran kanssa intensiivisempi. Samaa tehoa myös Lillin kanssa. Vienti jaloilla ja teknisyys ohjauksissa on Paulalla huippuluokkaa, mutta valssit venyvät hieman, eli hienosäätää vientiä voi. Flippejä voisi myös kokeilla maksikoiran kurveihin. Toisaalta Lilli on niin ohjaajaherkkä, että tulee nytkin hyvin käteen ja suht pieniin käännöksiin. Paula ohjasi Aidaa hienolla draivilla ja liima pysyi vaikka Paula vedättikin hienostii. Tarkat ja hyvät kierrot & päällejuoksut.  Samaa liimaa ja draivia lisää vielä oman koiran ohjaukseen.

 

RATAPIIRROS SEURAA PERÄSTÄ.

-Saara