Eilen Niihamassa olivat treenaamassa Tommi&Satiainen, Kati&into, Miia&Wäinö, Pekka&Spot, Anu&Nipsu ja Tiina&Jolle. Vetovuorossa Laura.

Ensitöiksemme rakensimme radan, jossa oli neljätoista fyysistä estettä ja näyttivät kutakuinkin tältä:

Sen jälkeen jaoin jokaiselle em. ratapiirrustuksen ja annoin tehtäväksi suunnitella 14 esteen rata, jonka arvelevat olevan omalle koiralle kaikista nopein kombinaatio näillä esteillä. Jokainen este tuli suorittaa kerran. Treenaajat tekivät työtä käskettyä ja puuhastelivat hetken aikaa ratojen parissa punniten erilaisia vaihtoehtoja. Kun radat oli valmiit ja niihin tutustuttu, keräsin piirrustukset pois ja lähdimme kellottamaan niitä. Jokainen siis suoritti oman ratasuunnitelmansa niin, että oli tyytyväinen sen kulkuun. Jokainen taisi vetää ainakin pari kierrosta, vaikka jo ensimmäisellä yrityksellä olisin tullut ihan kelpo nolla.

Mielenkiintoinen huomio oli se, että kaikki radat olivat erilaisia! Alku- ja loppuhypyt olivat yleisesti vasemman reunan kulmahypyt, kuka valitsi sitten alkuun suoran ja kuka loppuun. Tasaisesti jakautui kahtia se, mentiinkö putkesta suoraan putkeen vai ei.

Kun omat radat oli kellotettu, alkoi treenin toinen osuus. Ensimmäisessähän oli tarkoituksena luoda rata, jonka kokee olevan kaikista vaihtoehdoista nopein omalle koiralle. Toisessa osassa laitoimme tämän ajatuksen sitten testiin, kun suunnitellut radat jaettiin satunnaisesti uusille koirakoille ja tehtävänä oli arvoida kaksi osaa:

  1. Voisiko uusi satunnainen rata olla nopeampi kuin se oma suunnitelma?
  2. Olenko koirani kanssa nopeampi tällä uudella radalla kuin sen alkuperäinen suunnittelija?

Tämä kakkoskohta oli tarpeellinen sen vuoksi, että koirakoilla tuli vähän kilpailumieltä lyödä toisen aika ja täten minimoitiin löysäily radalla, jotta nähtiin voisiko joku muu suunnitelma olla nopeampi kuin se oma.

Tommi ja Satianen aloittivat. He suorittivat oman ratansa aikaan 30,87 s. Onnetar toi heille Pekan suunnitteleman radan, jossa itseasiassa oli 15 estettä, kun yksi hyppy mentiin kahteen kertaan.

  • Tommi arvioi, että Pekan rata on heille hitaampi, koska se oli pedempikin. Mutta yllätykseksi heidän aikansa oli kuitenkin 28,10 sek!
  • Todellisena kisamiehenä Tommi lähti tsempillä lyömään Pekan aikaa (26,26 s), mutta jäivät siitä vajaa pari sekuntia.

Kati ja Into juoksivat oman ratansa aikaan 28,63 s ja saivat testattavaksi minikoiralle suunnitellun Anun ja Nipsun radan.

  • Kati arvioi, että rata olisi hitaampi Intolle, mutta tässäkin saimme yllättyä kun radan suoritusaika oli 27,31 s
  • Kati oli kovin vakuuttunut siitä, että eivät millään voi lyödä Anun ja Nipsun aikaa, mutta jäivät Nipsun ajasta kuitenkin vain mitättömät 0,5 s.

Miia ja Wäinö suoriutuivat omasta radasta aikaan 28,72 s ja saivat juostavakseen Katin ja Inton radan.

  • Miia yllätti ja sanoi Inton radan olevan nopeampi Wäinölle kuin omansa, mutta kellotuksella ero oli kuitenkin +/-0 luokkaa. Aika oli 28,74 s.
  • Miia arveli Wäinön olevan hitaampi kuin Into, mutta ero oli kuitenkin vain 11 sadasosaa.

Pekka ja Spot juoksivat kunnianhimoisesti yhden esteen enemmän aikaan 26,25 s ja saivat testiin Tiinan ja Jollen radan.

  • Pekka meinasi Tiinan radan olevan reilusti hitaampi Spotille, mutta toisin kävi. Aikaa ei tuhraantunut kuin vaivaiset 24,62 sekuntia!
  • Pekka arveli lyövänsä Tiinan ja Jollen ajan ja näin tosiaan kävi.

Anu ja Nipsu suorittivat oman ratansa aikaan 26,85 s ja lähtivät testaamaan Tommin rataa.

  • Anu arvioi Tommin radan hitaammaksi ja näin siinä kävi pienellä erolla 27,59 s.
  • Anu lähti tsemppimielellä lyömään Tommin ja Satiaisen aikaa ja onnistuivatkin siinä kiitettävästi.

Tiina ja Jolle suorittivat oman ratansa aikaan 30,38 s ja saivat Miian radan juostavaksi.

  • Tiina arveli radan olevan hitaampi kuin oma ja näin todella oli. Aika oli 31,88 s.
  • Tiina arveli olevansa hitaampi kuin Wäinö ja sekin meni nappiin.

Mielenkiintoinen treeni oli kerta kaikkiaan. Näytti siltä, että mini/medi koirakot tiesivät parhaiten, että maksisuunnitelmat eivät ole heidän koirilleen parhaita mahdollisia. Kun taas toisinpäin tulokset olivat päin vastaisia. Maksikoirakot arvelivat olevansa hitaampia mini-/medisuunnitelmissa, mutta todellisuudessa olivatkin nopeampi.

Lopuksi meille jäi puolisen tuntia aikaa, joten teimme ympyröillä numeroidun radan:

Näitä ratoja ei enää kellotettu, koska aika monella oli ajatuksena ottaa kontaktit varman päälle ja palkata niitä, koska edelliset kierrokset oli menty vähän veitsen terällä. Hyvä näin!

 

Laura