Keskiviikon teemana oli rääkki ja siitä huolimatta paikalle oli uskaltautunut koko porukka, eli Outi & Olli, Petri & Remu, Anu & Nipsu, Krista & Hippu, Pekka & Spot ja Lea & Ama.

Käytin hyväkseni taas kerran ProCanikselta (kiitos Maria ja Marko!) käsiini tarttunutta treenirataa. Tämä oli varsin tuore tapaus, eli edelliseltä päivältä. Ihan yksi yhteen radasta ei tullut, mutta samat paikat osoittautuivat silti haasteellisiksi. Esteitä radalla oli 32 ja se tuntui olevan varsin hankala muistettava treenaajille.

Ensimmäinen kierros tehtiin kisamaisesti. Virheen sai korjata, mutta hinkkaamaan ei saanut jäädä ja koko rata piti mennä loppuun. Tässä tuli melkeinpä kaikilla jonkinlaista säätöä, radan unohtamista jne., mutta sinnikkäästi rata vietiin silti jokaisen osalta loppuun asti.

Kokeilukierroksen jälkeen otettiin uusi minitutustuminen, jossa tarjottiin mahdollisuus harkita uudelleen joitain aluksi valittuja ohjausvaihtoehtoja ja aika moni päätyikin kokeilemaan vähän eri tavalla. Toinen kierros oli sitten ns. hinkutuskierros, eli tässä sai kokeilla joko tiettyjä kohtia tai koko rataa. Suosituimmiksi kohteiksi osoittautuivat radan alku, jossa melkeinpä kaikille tuntuivat vastakäännökset toimivan paremmin. Myös esteen 11 takaakiertoon melkein kaikki vaihtoivat pidemmän reitin tiukan putken ohituksen sijaan ja se toimi hyvin. Pikkukoirista Remu ja Hippu taipuivat hyvin tuohon lyhyempäänkin tiehen, etenkin kun valssi vaihdettiin persjätöksi. Myös putki-putki -yhdistelmää, välistävetohässäkkää kohtaan 24,25 ja 26 tehtiin paljon.

Lopuksi sitten vielä 0-kierros, jossa Krista ja Hippu tekivät muistaakseni ainoina ihan puhtaan radan, mutta jossa muiltakin nähtiin hienoa taistelua ja yritystä.

Kati