Keskiviikkona vuorossa oli ratatreeni. Rata oli Anne Huittisen koulutuksesta, mitä itse kävin treenaamassa lokakuussa Harri Huittisen pitämässä koulutuksessa. Paikalla oli Pekka ja Spot, Outi ja Olli, Anu ja Nipsu. Ensin treenattiin rataa kahdella eri kierroksella, sitten yritettiin nollalla läpi.



Pekka ja Spot pääsivät radan jo ensimmäisellä kerralla melkein loppuun asti virheettömästi. Kepeille mennessä Spot hakeutui mieluummin nro 12 putkeen (joka oli meidän treeneissä paljon lähempänä keppejä kuin kuvassa) ;D ja sitä kohtaa harjoiteltiin muutamaan kertaan. Myös A:n jälkeen Spot kävi samaisella putkella. Hypyissä 17-22 kokeiltiin vielä eri ohjaustapoja ja lopuksi Pekka ja Spot tekivät radan vielä kahteen kertaan ja viimeisellä kertaa muistaakseni virheettömästi.

Outin ja Ollin kanssa treenattiin muutama kerta putkia 3-4 ja se saatiin sujuvaksi, kun Outi malttoi odottaa ohjauksensa kanssa kunnes Olli tuli putkesta nro 3. Rata jatkui sujuvasti ja Olli irtosi melko pieneksi koiraksi loistavasti pussista putkelle nro 11, jolloin Outin leieröinti onnistui ja Outi ehti hyvin ohjaamaan Ollin putkelle nro 12. Outin ja Ollin kanssa koitettiin myös eri ohjaustyylejä hypyillä nro 17-22 ja loppu ratakin saatiin todella sujuvaksi ja Ollin käännökset tiukiksi. Lopuksi Outi ja Olli tekivät 0-radan.
Anun ja Nipsun ensimmäinen kierros alkoi hienosti, vaikka Nipsu oli vähällä lähteä takaakiertoon esteellä 2. Kepeille vienti otettiin uudestaan ja putkien 11-12 välillä Nipsu kävi herkästi hyppäämässä esteen 5. Tämän esteen leieröintiä harjoiteltiin muutamaan kertaan ja lopulta se onnistui. Esteellä 13, Nipsu lähti myös herkästi takaa kiertoon, kun Anu ohjasi hypyn ja A:n välistä. Myös Anu koitti eri ohjaustyylejä hypyillä 17-22 ja ne saatiin todella sujuviksi.
Krista