Keskiviikon treeneissä teemana rääkkiä ja paikalla Anu&Nipsu, Outi&Olli, Pekka&Spot, Lea&Ama ja Laura&Isla. Treenit veti Kati.

Radaksi valitsin radan, jonka kanssa itse olin tuskaillut ja hikoillut edellisenä iltana ProCaniksella. Ajattelin heti, että on teemaan sopiva. Alkuperäisestä ratasuunnitelmasta poiketen meillä oli käytössä vain kaksi putkea, joten päädyin korvaamaan kolmannen pöydällä, joka tietenkin vaikutti jonkin verran rataprofiiliin, mutta ei niillä merkittävillä osilla.

Vaikeus oli keskellä rataa ollut suora putki, joka mentiin neljästi ja josta seuraava (ja aika monta kertaa edeltäväkin hyppy) tuli kiertää takaa. Pinkoa siis sai. Muitakin vikkeliä jalkoja vaativia kohtia toki oli, kuten keppien jälkeinen takaakierto ja siitä rientäminen sitten taas kerran siihen suoraan putkeen niin, että myös matkalla ollut hyppy tulee suoritettua (tästä moni tuli ohi). Myös keppejä edeltänyt kulmahyppy tuli erittäin helposti ohitettua, jos ohjaaja hätäili tai oli huolimaton.

Pöytä (kaikilla miniversio) osoittautui yllättävänkin haastavkasi rastiksi. Ensimmäisellä kierroksella kaikki muut paitsi Isla kun tarjosivat siinä hieno 2o2o-asentoa.

Kontakteista käytössä oli keinu ja puomi, näillä en ongelmia. Myös ohjaajan voimakas sivuirtoaminen kepeillä sujui kaikilta hienosti.

Kaikilta nähtiin ainakin niitä kuuluisia hyviä pätkiä, toisilla pätkät olivat sitten vähän pidempiä kuin toisilla. Hyvää taistelua kuitenkin kaikilta aika rankalla radalla!

Kati