Keskiviikon treeneissä paikalla olivat Outi & Olli, Lea & Ama. Pekka & Spot, Petri & Remu ja Anu & Nipsu. Teemana oli vauhti tehtiin (taas kerran) ProCanikselta lainattua rataa, jossa keskellä ollut neljään kertaan menty suora putki sai hoitaa sen vauhtiosuuden.

Radassa oli 27 estettä ja tehtiin sitä niin, että ensin otettiin työn alle ensimmäiset 15, sitten lopputusina ja lopuksi vedettiin koko paketti yhteen.

Haastavimmiksi kohdiksi osoittautuivat juurikin sitä suoraa putkea edeltävä ja sen jälkeinen elämä. Ennen putkea piti ohjata rohkeasti ja kaukaa, että ehti sitten sinne putken jälkeiseen tilanteeseen ajoissa. Erilaisia ohjausvaihtoehtoja ja reittejä kokeiltiin ja valintoihin vaikutti moni seikka, koiran irtoaminen, koiran vauhti, ohjaajan vauhti jne. Eli se aika piti kaivaa sitten jokaisella sopivammalla tavalla.

Kaikki saivat kaikki kohdat onnistumaan ja koko rataa tehtäessä nähtiin useita ihan puhtaita nolliakin, eli hienosti hoidettu kaikilta.

Kati