Torstain treeneissä oli käynyt kato, kun lähes kaikki olivat joko kisaamassa Takuttien kisoissa tai sitten jossakin muualla. Paikalla olvat ainoastaan Anu & Ella, jotka saivat näin ihan yksityisopetusta. Koutsina toimi Tommi. Koska aikaa oli, pidettin paljon taukoja ja keskusteltiin yleisesti vauhdin kasvattamisesta ja motivoinnista. Mietittiin mikä olisi Ellalle se paras palkka, herkut vai lelu. Tällä hetkellä namit vie voiton mutta olisiko aihetta kasvattaa motivaatiota taisteluleikkeihin vauhdin kasvattamiseksi?

Ella on yleisesti hyvin kuuliainen ja varsinaisia ongelmakohtia ei ollut kummallakaan radalla.  Yhteenkään ansaan, kuten hyppy okserin takana, kepit putken vierellä Ella ei mennyt. Erityisesti hiottiin takaaleikkausta okserilla ensimmäisellä radalla ja leieröintejä toisella radalla. Alla ensimmäinen rata, muurin paikalla oli tavallinen hyppy, koska medien muuri oli korjattavana:

rata1-normal.jpg

Keppien jälkeen kannatti valssata ja kutosen ja seiskan väliin tehdä persjättö. Ongelmia ei ollut myöskään putkella 10  kun vain ohjasi putkeen eikä kepeille. Vaikka Ella haki niin hyvin takaakierron 11, että putken 12 jälkeen olisi ehkä ehtinyt persjättöön, niin treenattiin okserille takaaleikkausta, koska takaaleikkaukset (leieröintien ohella) kuulemma vaatii treeniä. Muutamalla vedolla se saatiin tosi sujuvaksi, kertaakaan Ella ei meinannut karata okserin jälkeen väärälle hypylle, mutta aluksi tuli liika hidastusta ennen okseria ja se parani treenillä. Alla toinen rata, samoin muurin paikalla hyppy:

rata2-normal.jpg

Kun jo kakkosella käänsi koiran kohti keppejä, ei ollu vaaraa karata A.lle. Oikeasti tuo A oli tuossa ehkä vielä enemmän tyrkyllä kakkosen jälkeen. 4-5 kohdassa 13 piti leieröidä, ihan ekalla kertaa ei onnistunut, mutta kun ohjaajan liike eteni kunnolla kohti vitosta ei se enää ollut ongelma. 8-9 kohdan päällejuoksu sujui myös mallikkaasti Anulta ja Ellalta, eikä rengas-ansakaan ollut ongelma. Kuviossa 11-12-13 saattoi tehdä leieröinnin 4 hypystä, ehkä liian haastava Ellale, mutta sitäkin kokeiltiin ja palkkailtiin hypylle 12 irtoamisesta. Kun ennen putkea 14 teki valssin, ei ollut vaaraa väärästä päästä. Tässä kohtaa ehti niin hyvin tehdä ennen okseria persjätön, joten tähän ei tehty takaaleikkaustreeniä ja se ohjaus varmaan olikin tuossa kohtaa nopeampi. Lopuksi taas kisamaisesti nollalla läpi tämäkin rata erittäin mallikkaasti!

- TRa