Keskiviikkona treenaamassa olivat Outi ja Olli, Anu ja Nipsu, Laura ja Isla sekä Samu ja Taru. Koulutusvuorossa Soile. Valitsin radaksi Elinan radan, jonka kävimme yksärillä hiljattain Turussa treenaamassa. Hivenen jouduin rataa muokkaamaan, kun Niihaman estetilanne ei sallinut ihan täysin alkuperäisen radan toteutusta. Rata sujui pääosin kaikilta hyvin. Jokaisen kanssa treenailtiin hieman kohti metsää olevaa keinua, jossa ongelmia tuotti se että edellisenä esteenä oli A, jolta ei koiralle juuri saanut etumatkaa, lisäksi ohjaajan piti päästä keinulta koiran edelle eli koiralla olisi pitänyt olla tosi hyvä itsenäinen keinu. Tässä muistutuksena, että koira piti hakea a:lta ja yrittää saada mahdollisimman paljon lähtemään edelle. Riippuen keinun itsenäisyydestä jatkoon piti tehdä persjättöä putkelle. Tässä tärkeintä oli tehdä putkijarru ja ohjaus ennenkuin koira on putkessa, että osaa kääntyä ulos tullessaan. Alun koukeroihin kokeiltiin kellotuksilla vähän erilaisia kuvioita. Pääosin kaikki ohjaajat olivat löytäneet koirilleen nopeimmat reitit.