valkku_ryhma_loka2013-normal.jpg

Ratatreeninä yhdistelmä kolmesta tuomaroimastani radasta kentälle sopivaksi muunneltuna. Paikalla oli Kaisa/Ella, Outi/Olli, Tarja/Piipu, Tero/Pörrö ja Elina/Stella.

Kelloteltiin renkaalta pujottelun ensimmäiseen keppiin paria erilaista ohjauskuviota. Parhaat ajat saatiin vastakäännös hypylle 3 ja saksalainen hypylle 6. Vekkaus ennen hyppyä 3 ja pakkovalssi hypyllä 6 hitaammat, eroa 0,1...0,55 s. Kisoissa virheitä tuli kun hypyltä 3 hairahduttiin hypylle 6 tai A:lle.

Kisoissa useampi mini-medi koira karkasi pujottelun jälkeen suoraan hypylle 13, mutta siihen ei sorruttu. Koiran pujotellessa leieröitiin muuri (vain yksi teki kisoissa). Hypylle 9 pyöritys lähemmän siivekkeen ympäri hieman vaihtelevilla tavoilla. Kisoissa useampi koira hyppäsi putken 10 jälkeen hypyn 9, treeneissä vain yksi taisi langeta siihen.

Ohjaajien suunnittelema reitti oli mennä muurin oikealta puolelta, jolloin koirat jättivät lähes säännönmukaisesti hypyn 13 suorittamatta. Hyvin ajoitettu ja kokoajan liikkuva sokkari/persjättö hypyn 13 ja muurin väliin jätti ohjaajille hyvin aikaa hengailla hypyn 15 luona ennen päällejuoksua eli muuri piti jättää ohjaajan oikealle puolelle.

Hypyltä 17 kellotettiin aikoja siivekkeen ympäri pyörittämällä tai seinän puolelta kiertämällä A:lle, eroa lähes 0,4 s (hypyltä 16 A:n nousukontaktille) Pidemmällä reitillä tosin hieman parempi lähestymiskulma A:lle.

Parhaita aikoja 20...24 välille saatiin tekemällä saksalainen tai pakkovalssi 22:lle ja 23 puomin suuntaan hyppyyttämällä (riskinä tosin se putken väärä pää)

Pujottelun 26 alkuun kokeiltiin pakkovalssi, sokkari ja takana leikkaus sekä lopussa puolen vaihtoa.

Koko rata: Outi/Olli 0vp 52,75s ja Kaisa/Ella kielto putkella 20  53,12s. Muille ei tullut vertailukelpoista aikaa tällä kertaa.

ps. Jaoin pohjan ilman numeroita etukäteen ja treenaajat saivat pohtia millaisen radan he tekisivät, jos esteet olisivat ao. paikoilla. Kolme suunnitelmaa sain ja ihan mielenkiintoisilta näyttivät ;-)