mouwen-2007-10-7-jump-normal.jpg

Kopsasin radan torstai-ryhmän treeneistä. Ainoa ero meidän treeneihin verrattuna oli se, että nurkkaan (8-9 hypyt) laitettiin pelkästään yksi hyppy (nurkkaa kohti) tilanahtauden vuoksi. Muutenkin estevälit olivat hiukan tiukemmat.

Alkua hiottiin osan kanssa, mutta suurimman osan koiran bongasivat 3 hypyn matkalta vaikka ohjaaja oli jo rutkasti edellä. 5-6 väli olikin vähän hankalampi. Jos meinasi leijeröidä 12 hypyn ja tehdä valssin ennen keppejä, oli tärkeää että rintamasuunta osoitti suoraan putkeen eikä ansahypylle. Moni myös yritti saada koiran kepeille ohjaajan jäädessä 12 hypyn (numeron osoittamalle kohdalle) taakse, mutta koirat lenkittivät aikas rutkasti ja silloin oli hankalampaa saada koira bongaamaan kepit pussin tai renkaan sijasta. Tärkeää oli myös irrottautua kepeiltä kohti 7 hyppyä jotta ehti tehdä valssin / persjätön 8 hypylle. Osa teki persjättöä mutta koutsin silmään näytti että persjättö pyöristi vähän turhaan lähestymistä nurkkahypylle. Parhain ohjaus oli mielestäni se että lähetti kauempaa 7 hypylle -> valssi juuri ennen 8 hyppyä sekä siihen ennakoiva valssi. Monen kanssa hiottiin ennakoivan valssin askelluksia sekä palkattiin koiraa niin että ohjaaja pääsi liikkeelle ja koira itsenäisesti suoritti esteen loppuun. 14-17 hypyillä nähtiin erilaisia suorituksia. Paras mielestäni oli se että 16-17 väliin teki persjätön ja ohjasi takaaleikkauksella putkeen. Tuplapersjättöjä kokeiltiin mutta taisivat jäädä hyviksi yrityksiksi. ;) Osa ohjaajista ehti persjättöön, mutta hilkulla oli ettei koira tullut jaloille joten kokeiltiin 17 hypylle poispäinkäännöstä / takaaleikkausta. 14 hypylle oli tärkeää rytmittää koiraa ja antaa vähän jarrua jottei joutunut kalastelemaan mukaan 15 hypylle. Moni koira ei edes tarvinnut puolivalssia 14 hypyn jälkeen, pelkkä linjaus ja rytmitys tosiaan riitti! Ohjaajien piti vaan oikeasti pistää tossua toisen eteen ja koutsi ainakin "syyllistyi" siihen huutoleikkiin: "MENE MENE MENE JO"... ;)

- Koutsi Lea