Tortain treeneissä paikalla Tommi&Böödi, Ilona&Kiri, Lea&Ama, Einari&Halla, Reetta&Taika ja Anu&Nipsu. Treenin teemana oli rata, jonka ihan itse olin pikku kätösin piirrustanut. Tavoitteena oli tehdä valkkuryhmäläisille monipuolinen ja sujuva rata, josta löytyisi vauhdikasta menoa sekä tiukempien kuvioiden yhteydessä kiinniottoja. Yksittäisten esteiden osalta halusin saada radalle asioita, jotka ainakin itselle/omalle koiralleni ovat välillä vaikeita, mm. seinää kohti oleva pituus, muurille erilaisia ohjauksia, pimeitä putkikulmia ja kaksi eri keppikulmaa.

Rata sujui kaikilta koirakoilta varsin mallikkaasti ja joka koirakko taisi päästä radan loppuun saakka treenien aikana. Ongelmalliseksi kohdaksi radalla muodostui 3.esteenä ollut muuri, johon tehtiin pakkovalssia ja saksalaista. Näissä molemmissa ajoitus oli kaiken a ja o, ja sen siihen keskittymällä ohjaukset alkoivatkin onnistua. Itselleni hieman yllättäen 6. putkeen vienti tuotti ongelmia osalle koirakoista, kun koirat singahtivatkin putken sijaa edessä olevalle renkaalle. Tässä liike- ja rintamasuunnan korjaus auttoivat. Sen sijaan keppikulmat onnistuivat hyvin ja ainoastaan sulkukulman kepit tuottivat joillekin ongelmia, kun ohjaajat eivät jatkaneet omaa likkettään tarpeeksi pitkälle tai peittivät kepit. Putki nro 13 tuotti myös jonkin verran ongelmia hankalahkon sijainnin, vauhdin ja mustan värin vuoksi. Hypyllä 19 osa koirista juoksi esteen ohi, kun ohjaajan rintamasuunta ja liike olivat jo menossa kovasti eteenpäin.

Ainakin koutsin mielestä oli hyvät treenit ja koirakot selviytyivät varsin mallikkaasti koko radasta. :-)

-Paula