Tämän perjantain valmennusvastuu oli jaettu kahtia allekirjoittaneen ja Ilonan kesken. Itse  vedin ensimmäisen ryhmän ja Ilona koutsasi sitten jälkimmäisen ryhmän. Rata oli Ilonan käsialaa ja toimi ihan mukavasti perjantairyhmäläisten tekemänä. 

Radan ideana oli saada teknistä osaamista ja vauhtia samaan pakettiin. Esteillä 2-5 piti saada koira hyvin kiinni ja reagoimaan omiin ohjauksiin, samoin kuin esteillä 10-12. Esteet 6-10 ja 13-20 olivat taas suoraviivaisempaa menoa, jossa koiran vauhdin sai hyvin ylläpidettyä, mikäli itse pystyi rytmittämään menonsa oikein.

Esteet 2-5 osoittautuivat ehkäpä tämän radan haastavimmiksi. 2. esteellä piti koira saada reagoimaan ihmisnuoleen ja laittaa tästä muurin takaakiertoon. Tähän ohjaukseen ei saanut jäädä kiinni vaan piti liikkua jo kohti 4. estettä ja kertoa koiralle ajoissa käännös kohti putkea. Yksittäisinä esteosaamisina radalla oli suunniteltu kohti seinää oleva pituus sekä muurin takaakierto.

Esteellä 11 piti koira saada kääntymään tiukasti. Tähän kokeiltiin ainakin rytmitystä, vekkausta, vastakäännöstä ja jaakotusta. Kaikki koirakot löysivät lopulta itsellensä sopivan suoritustavan. Monilla pelkkä rytmitys riitti varsin hyvin saamaan koiran jarruttamaan ja hyppäämään lyhyen hypyn oikealla retillä. Jos ohjaaja joitui jäämään varmistamaan keinun alastuloa, saattoi hyppylle 11 olla ohjaus myöhässä ja koiran hyppy levisivät pitkäksi. Kepit löytyivät tässä harjoitteessa hyvin. Ja vauhtipätkillä ei juuri ollut ongelmia. 

Useimpien koirakkojen kanssa ehdittiin kokeilla erilaisia vaihtoehtoja ja katsoa, mistä ohjauksista löytyy parhaat ja nopeimmat ohjaukset kullekin koirakolle.

-Paula (ja Ilona)

 

rata27122013-normal.jpg