Vuoden ensimmäiset treenit aloitettiin Lotta Vuorelan vauhtia ja hallintaa vaativalla radalla. Yksi haastavimmista paikoista monelle koirakolle oli putkeen vienti, esteelle 11. Koirat tulivat kovaa vauhtia ja sen vuoksi veto ja takaaleikkaus eivät toimineet niin hyvin kuin oikein ajoitettu valssi. Joillakin esteillä koirat saattoivat valua liikaa (esim. 12), mutta toistojen kautta kääntymiset paranenivat selkeästi. 

Kepeille viennissä (este 18) osa valitsi ensisijaisesti vastakäännöksen, jolloin koira ajautui helposti toiseen väliin. Vastakäännös tuossa paikassa saattaa olla liian voimakas ja koira voi lopulta mennä jopa kokonaan ohi keppien. Suoralla perusohjauksella, ohjaaja sisäradan puolella, saatiin koira paremmin oikeaan väliin. Kepeille ohjaaminen onnistui myös jos teki valssin esteillä 15-16 ja sen jälkeen tekemällä takaaleikkaus hypylle 17, jolloin koira ei lähtenyt niin helposti hakemaan putkea tai hyppyä nro 25. Tämä ohjaus ei ollut paras maxille, mutta pienemmän koiran kanssa kyllä toimi.

Esteillä nro 22-24 nähtiin useita eri variaatioita. Pienikin ohjausvirhe kuitenkin saattoi aiheuttaa ongelmia, joten tarkkana sai olla. Hyppyä 25 kierrätettiin kummaltakin puolelta. Tärkeintä tässä oli malttaa itse ohjauksessa, liika rynniminen kostautui heti. Loppurata menikin kaikilla todella smoothisti!

Paikalla oli Tero ja Pörrö, Kaisa ja Ella, Minna ja Tazma, Tuija ja Piipu sekä Liisa ja Sumu.

Kouluttajana oli tällä kertaa Elina.

lotta%20vuorela-normal.jpg