Kröhöm, vähän myöhässä tulee mutta tuleepa kuitenkin. Kouluttajana siis Einari. Alla oleva ratatreeni siis tämän kaukaisen torstain aiheena :

16012014%20valkkuryhm%C3%A4-normal.jpg

Kyseessä on Jouni Oreniuksen Agilityn perusteet videon lopussa esiintyvä ratapätkä. Tämän radan osia esiintyy dvd:llä myös joidenkin tekniikoiden esittelyissä. Joitakin sovituksia tein ja rataa on myös hiukan jatkettu pidemmäksi. Paikalla oli neljä koirakkoa, mutta en muista enää ketä, ainakin Anu ja Nipsu, tottakai :)

Suurimmat ongelmat taisi olla puomilta tullessa estevälillä 13-17. Tässä tuntui tulevan kiire kaikilla ohjauksilla. Takaakierto (14) + puolivalssi (15) + niisto (16) taisi olla lopulta onnistunein tähän. Toiseksi eniten säätöä aiheutti 20 putkeen meno, koirat eivät hakeneet putken päätä kun koitettiin ohajata puomin puolelta. Sekin saatiin toimimaan toistoilla ja palkalla, mutta tuota pitäisi selvästi treenata myös omatoimisesti, jotta suorituksiin tulisi varmuutta. 20-27 välillä ongelmana oli linjojen valuminen kun ohjaukset jäi viime tinkaan. Tähän paras (koirakosta riippuen) ohjaus taisi olla puolivalssi (21) + vastakäännös/valssi (22) + sylkkäri (23) + jenkkikäännös/irrotus (24) + suorat hypyt 25&26 + valssi/takanaleikkaus (27).