Torstaina treenaamassa olivat Paula & Maisa, Soile & Loru, Ilona & Kiri, Einari & Halla ja Reetta & Taika. Koulutusvuorossa oli Anu R., jonka syntymäpäivän kunniaksi herkuteltiin kakulla... Tai ehkä se kakku oli sittenkin Taikan aglityvalioitumisen juhlistamiseksi :) Herkullista joka tapauksessa! Kakku meni viimeiseen muruun asti, kiitos omatoimisen Lilli-koiran :D

Ratana oli Alen Marekovicia, linkki.

Ykköshyppy jätettiin tilanpuutteen vuoksi pois ja hyppy 15 oli okseri. Suurempia ongelmakohtia ei radassa ollut, pätevää porukkaa. Jonkun verran piti hioa rytmitystä kepeillä ja niitä edeltävällä sekä seuraavalla hypyllä. Kaikki kierrättivät hypyn 11 oikeanpuoleisen siivekkeen kautta. Hypyn 13 suurin osa teki takaakiertona keppien puolelta, mutta Soile sai sen onnistumaan hyvin pakkovalssina. Hyppy 19 oli sujuvampi hypyyttää ristiin. Sitä tehtiin viskillä, joka asetti rytmitystarvetta jo edellisellä hypyllä. Miniohjaajat kipaisivat hyppyjen väliin myös persjättöön.

Lisäksi yleisenä teemana oli kontaktien treenaus, kullakin tavallaan :)

-Anu R.