Uutena valkkuryhmäläisenä pääsin heti kouluttamisen makuunkin, kun otin Reetan koutsivuoron tiistaina. Kuumasta kelistä huolimatta paikalle oli saapunut tosi moni! Valkkasin treeniksi aiemmin talvella muutamista kisoista koostamani radan, jossa mm. alku oli Mujusen radalta SDP:ltä. Kepeille vienti oli hankalahko, sillä molemmin puolin olevat putket vetivät kovin. Arviolta puolet tekivät valssin aan jälkeen ja puolet leikkasivat takana. Valssia empi alkuun useampi, mutta kun vaan liikkui kunnolla eikä jäänyt paikoilleen odottamaan, niin sinne ehti tosi hyvin! Putkesta putkeen vienti oli suurimmalle osalle helppo, muutama koira koukkasi kertaalleen aan kautta, mutta napakammalla ohjauksella kohdasta selvittiin.

Vastakkaisin olevien hypyjen valsseja hiottiin aika paljon. Useampi ohjaaja jäi paikoilleen odottamaan koiraa esteellä 8, jolloin koira ei nähnyt liikkeen suuntaa ja nappasi viereisen esteen. Muutamalle palkattiin ohjaukseen ripeasti tulemista kun kaarrattaminen oli tiukassa. 11-12 välistä selvittiin tosi hyvin, jopa ilman vastakäännöstä! Kehoitin koirakoita kerran edes kokeilemaan pelkkää peruskäännöstä ja oli kiva nähdä, että koirathan reagoi kauhean hyvin eikä yksikään tarvinnut oikeasti sitä vastakäännöstä!

13-14 välissä välistäveto piti merkata riittävän ajoissa ja liikkua itse rohkeasti eteenpäin (vaati sivuirrotuksen muurille, koira ei saanut jahdata ohjaajan liikettä), jotta linja seuraavalle esteelle oli hyvä. Lopussa katsottiin vielä muutaman kanssa niiston tekniikka kuntoon jotta ohjaajan oma liike ei ensin hypyttäisi koiraa pitkälle ja sitten vasta kääntäisi, vaan että rintamasuunta olisi koko ajan kohti seuraavaa estettä. Kaikki koirakot meni hyvin ja taidettiin saada lähes jokaisen kanssa pureskeltua ihan koko rata! :)

- Hanna

treeniratakisojenj%C3%A4lkeen-normal.jpg